torstai 19. toukokuuta 2016

Aina vaan...

"Mun onneni kukkii kuin omenapuu kevätöissä valosissa,
kun kuusten latvat ne kumartuu ja immet on unelmissa..."
- Eino Leino -

Sain puutarhuriystävältäni ihanan syntymäpäivämuistiaisen; hänen kasvattamiaan pionin ja kuunliljan taimia. Ihan paras lahja ♥. Ne odottavat vielä kasvihuoneessa istutusta, haluan tarkkaan harkita paikan noille ihanuuksille.



Juhlakausi sai eilen jatkoa, sillä vietimme töissä tämän kuluneen kauden kevätjuhlaa. Pikkuihmiset olivat koko alkuviikon täpinöissään ja eilen kaikki huipentui kun laulut joita oltiin viikkotolkulla harjoiteltu, esitettiin vanhemmille. Loppuhuipennus oli vanhempaintouhukunnan hankkima taikuri joka sai lapset suorastaan villiintymään. Tänään onkin sitten ollut huomattavasti rauhallisempaa, paineet ovat poissa.

Kotipihalla on pikkuhiljaa alkanut kukkia ja kukoistaa monenlaisia istutettuja ja vapaasti luonnossa kasvavia ihanuuksia.









Ja tietysti piti kuvata myös kukoistava Into ♥

Mukavaa loppuviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Kukoistava Into kirvoittaa suurimmat ihastuksen huokaukset, vaikka ihania kaikki, pikkuiset luonnon orvokitkin niin sulokkaita!

    VastaaPoista
  2. Into on kyllä hieno kukka! Onko teillä paljon lemmikkejä- siis kukkia ei kissoja :D Meillä niitä on ihanasti ympäri nurmikoita nyt. - Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä jonkun verran, mutta enemmänkin saisi olla :). Ne on niin söpösiä ♥

      Poista