maanantai 3. elokuuta 2015

Reissussa...

"Kissanpäiviä vietetään silloin, 
kun on kuppi täynnä kermaa ja joku paijaa illoin."
- Kissan kosketus-kirjasta -

Viime viikko oli miehen tällä erää viimeinen kesälomaviikko johon oli suunniteltu kaikenlaista ohjelmaa. Rajunpuoleinen pitkäkestoinen vatsatauti muutti kuitenkin kaiken ja viikko vietettiin kotona sairastaen, onneksi itse säästyin pahimmalta vain pienillä vatsan väänteillä. 
Autoni on ollut toukokuun lopusta lähtien evakossa sairauslomani vuoksi; alkuun reilun kuukauden pojalla kun en kuitenkaan olisi pystynyt ajamaan ja sitten melkein kuukauden tyttärellä, tasapuolisuuden vuoksi ja koska mies oli lomalla niin mitäs me kahdella autolla. Eilen oli siis viimeinen mahdollisuus hakea auto kotiin ennen miehen loman loppua ja jotta minä saisin auton taas käyttööni. Niimpä teimme pikavierailun Turkuun, tytär oli nimittäin päivän töissä joten tähtäsimme alkuiltaan. Lähdimme kuitenkin kotoa ajoissa sillä halusin ajaa "maisemareittiä" ja poiketa Kasvihuoneilmiössä. Se on paikka jonne pitäisi päästä naisseurassa, mies ei kauaa jaksanut kierrellä kaiken sen kauniin, turhan ja tarpeellisen tavaramäärän keskellä, uusintaretki siis mielessä. Turkuun päästyämme nappasimme nuorenparin kyytiin ja ajoimme Ruissaloon. Käytiin kahveilla kylpylän kupeessa olevan venesataman kahvilassa ja sitten mentiin kasvitieteelliseen puutarhaan. Kasvihuoneet oli jo suljettu, mutta kyllä puutarhassakin riitti katseltavaa ja jäipähän syy tulla tännekin uudelleen. Napsin kuvia, mutten tietenkään muistanut ottaa ylös kukkien nimiä...
Pikaisesti poikkesimme vielä ihailemassa nuorten kaunista kotia ennen kotimatkaa. Ajattelin etukäteen että pystyn kyllä jo ihan hyvin ajamaan tuon matkan, ja niin pystyinkin, mutta pakko sanoa että huh-huh, vähän oli tuskaista. Nukkuminen oli siis viime yönä vähän haastavaa, mutta aamusta nukuin kyllä luvattoman pitkään... melkein hävettää. Tosin minähän olen edelleen oloneuvoksena eikä kiirettä mihinkään. 
Tässä kuvakavalkadi retkestä ja oikein mukavaa alkavaa viikkoa!


















8 kommenttia:

  1. Ruissalossa olen käynyt muutaman kerran ja se on kyllä kaunis saari! Ja kasvitieteellinen kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva paikka, uudestaan täytyypäästä ;)

      Poista
  2. Turku on kiva kaupunki. Toivottavasti paraneminen edistyy vauhdikkaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turussa on paljon näkemisen arvoisia paikkoja vielä pitkäksi aikaa.
      Paraneminen on oikein hyvässä vauhdissa ja aikaahan on vielä reilusti ;)

      Poista
  3. Ihanan kesäisiä kuvia :-).

    VastaaPoista