tiistai 7. tammikuuta 2014

tiistai?

"MORAALI: Siisti täytyy aina olla sanoi kissa hietikolla - raapi päälle tarpeenteon pienen, sievän santakeon."
Lauri Viita

Nyt on pyhät loppu vähäksi aikaa, seuraava virallinen juhlapyhä on pitkäperjantai ja se on tänä vuonna vasta 18.4. Liputuspäivistä seuraavat ovat helmikuussa Runebergin ja Kalevalan päivät, tästä se vuosi taas lähtee etenemään.
Sain luettua Cristina Lopez Barrion Mahdottomien rakkauksien talon. Olipa melkoinen elämys, tuli mieleen Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Runsas, mystinen,  espanlaisromanttinen tarina kertoi kuuden sukupolven uskomattomista elämistä punaisessa talossa pienessä espanjalaiskylässä. Nuoren kirjailijan upea teos.
Kissat eivät paljon ulkoile näillä ilmoilla, sen verran saisivat kuitenkin pyöriä pihalla ettei orava vallan asetu asumaan lintulaudalle. Toki sekin tarvitsee ruokaa, mutta lintuset kaikkoavat kun se ahmii auringonkukan siemeniä posket pullolleen. Into ulkoilee mieluummin pimeän aikaan, Nemo pyörähtelee pikku pyräyksiä ulkona vähän väliä ja kun tulee sisälle puskee pöhkönä kuin ei oltaisi nähty viikkoon. Into kuivatteli itseään päälläni maaten kun tuli aamulla ulkoilemasta, sitä vartenhan mamma tietty on hyvä olemassa. Ihanat karvakaverit.







Lukuvuorossa:
Katherine Pancol, Cenral Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin, Editions Albin Michel 2010,
joululahja 2013

4 kommenttia:

  1. Nero ulkoilee säässä kuin säässä. Eilen sentään malttoi nukkua päivällä sisälläkin. Tosin ulkoilu taitaa olla suurelta osin jossakin ulkorakennuksen suojissa hiirien jahtaamista ja torkkumista. Kurrellakin on nälkä ja varmaan ihmettelee, miten linnut kehtaavat käydä sen ruokintapaikalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä meidän kissatkin ulkoilee joka säällä mutta ulkoiluajat on erilaisin kuin kesällä. Kurre on ihan kiva vieras aina välillä, pois en ole ajanut ketään, myös tikat ja närhet ruokailevat samalla laudalla.

      Poista