tiistai 21. tammikuuta 2014

Postia!

"Vain kissojen ystävät tietävät, millaista on omata turkispäällysteinen, musikaalinen ja jäähtymätön kuumavesipullo."
Susanne Millen

Nyt sitä tuli, postia niin minulle kuin kissoille. Kynsien rapina vaan kuuluu kun täällä vedetään ympäri uusien lelujen kanssa, niin että kyllä kelpasi. Nemo tosin leikki kyllä myös minun askartelemani "ongen" kanssa. Minä sain uuden elokuvan jota taidankin alkaa katsella saman tien, sain myös ihanan kortin jonka laitan jääkaapin oveen.
 Viime yönä, kun uni ei tullut, luin loppuun Hannele Huovin kirjan Pesula. Se kertoi Iiriksestä, pesulan pitäjästä ja yksinhuoltajaäidistä, Veekasta, Iiriksen kehitysvammaisesta pojasta,  Petestä, salaperäisestä alivuokralaisesta ja Teklasta, joka oli ottnut etäisyyttä ja matkustanut Islantiin. Kirja oli erilainen ja melko erikoinen, hämärä ja salperäinen. Aloitin jo seuraavan kirjan vauhdilla, taitaa tulla luettua aika nopeasti.

Lukuvuorossa:
Helen fielding: Bridget Jones Mad about The Boy, Otava 2013, lainakirja



Mamman postit, kortissa terkut myös pojille.


 Ulkoiltiin yhdessä ennen postin tuloa.



Uudet lelut




8 kommenttia:

  1. Uudet lelut ovat aina mukavia! Tai no, ainakin hetken. Nopea oli posteljooni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ainakin hetken ;). Tosi nopea, melkein pikapostia ;)

      Poista
  2. Nyt on sekä ihmisillä että kissoilla viihdykettä. Pojat ovat niin muhkean ja ihanan näköisiä ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo katsoin elokuvani, poikien viihdykkeet kestää toivottavasti vähän pidempään :). Pojat kiittää ;)

      Poista
  3. Teillä ei taida olla hurrrjasti pakkasta? Meidän kissulit eivät mene edes avoimelle ikkunalle näillä pakkasilla ☺

    VastaaPoista
  4. Silloin kun me ulkoiltiin oli jotain 12-13 astetta, nämä kisut on karaistuneita maalaiskolleja ja käy ulkona tarpeillaan säällä kuin säällä. Nyt on tosin sisävessaakin käytetty ;).

    VastaaPoista
  5. Siellähän on ihan tuttu tyttö postikortissa, Helmin pinupkuva :) Kaunis matto leikkialustana.

    VastaaPoista
  6. Helmihän se :). Matto on mummon peruja.

    VastaaPoista