sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kesäinen syyskuun päivä...

"En ole koskaan ostanut kissaa. Minulle ei ole koskaan annettu kissaa. Nämä kissat ovat tulleet itse. Valinneet minut."
Michel Tournier

Ihana kesäinen päivä takana ja ilta sopivan pimeä kynttilöiden polttamiseen, mikäs voisi olla parempaa. Muuten ihan tavis viikonloppu, no sentään vähän luksusta tuli siitä että eilen kävin kampaajalla. Kampaajalla käynti noin kuuden viikon välein on aina yhtä ihanan rentouttavaa ja mieltä piristävää, ainakin kun on luottokampaaja jonka käsiin voi hyvillä mielin antaa päänsä ja sanoa: keksi jotain kivaa. Kiitos Jossu taas kerran, seuraavaa kertaa odotellessa :).

Kampaajareissulla kävin samalla kirjastossa hakemassa taas yhden varauksen, kotimaisen dekkaristin Matti Röngän uuden "Levantin kyyn". Ja se tulikin jo luettua, sillä olin odotellut tietoa  Viktor Kärpän elämänkuvioiden jatkumisesta. Tuo venäjän karjalassa syntynyt ja sittemmin suomalaistunut vakava moniosaaja on ainakin minulle jäänyt mieleen televisiosarjasta ,jossa Viktoria esitti Samuli Edelman, sanontoja pälpättävää suomalaispoliisi Korhosta Martti Suosilta ja Viktorin Aleksei-veljeä Ville Haapsalo. Siinäpä ne tärkeimmät, nämä hahmot mielessäni siis luin tämän uutuuden ja tykkäsin.

Tänään oli pakko katsoa telkkarista "Tanssii tähtien kanssa"tanssikilpailun

aloitusjakso, sillä halusin ehdottomasti nähdä Sami Hedbergin ja Juhani Tammisen. Kai sitä on sitten pakko seurata kun taas alkuun pääsee. Toinen "must" ohjelma on ensi viikolla alkava Arman Alizadin tähdittämä "Arman ja viimeinen ristiretki", siis ihan mainosten perusteella haluan tämän nähdä. Ainakin yhden jakson, kai...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti