sunnuntai 11. elokuuta 2013

Sunnunnuntai

"Kissalla on yhdeksän elämää. Kolme se leikkii, kolme se harhailee ja kolme viimeistä se on paikoillaan."
Englantilainen sanonta

Meidän harhailijakissa on pysynyt kotinurkissa viimekertaisten harhailujensa jälkeen. Ja toinenkin on onneksi pysytellyt lähitienoilla, siis kaikki hyvin.

Viikonloppu on jotenkin livahtanut käsistä. Perjantaina tuli tyttö Turusta kotosalle. Oli pitkästä aikaa koko perhe koolla, mukavaa. Katsoin tyttäreni kanssa illalla muiden jo mentyä nukkumaan elokuvan, niinkuin meille on tullut tavaksi kun hän on kotona. Tällä kertaa leffa oli Kuolleiden runoilijoiden seura, aina yhtä liikkuttavan ihana. Lauantaina sitten heitimme tytön kaverinsa kanssa Hesaan, olivat menossa Flow festareille. Ja siellähän tuo on vielä nytkin tekstarista päätellen. Ihana nuoruus!
On syöty kanttarellejä, eilen piirakassa ja tänään kebabin kera. Oli muuten hyvää siinäkin, missäpä ne eivät maistuisi.

Jaa-a, niinhän tässä sitten kävi että kaikesta uhoamisestani huolimatta mulla on nyt uusi auto. Tai ei nyt ihan uusi, mutta melko paljon nuorempi kuin edellinen. Ja kaunis kuin mikä, punainen ihanuus. Innostuin siis itsekin loppujen lopuksi ja tänäänkin lähdettiin vain katsomaan ja tultiin takaisin uuden auton paperit laukussa. Näin käy joskus elämässä, ehkä nyt oli oikea aika vaihtoon.



Mulla on syysleimut jo lähes täydessä kukassa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti